Häähumu.fi

Hyvä juhlatila on muutakin kuin iso juhlasali

Sillä, minkälaisen juhlatilan hääjuhlaansa valitsee, on juhlien onnistumisen kannalta suuri merkitys. Juhlatilan täytyy näyttää hienolta, mutta tilalle on paljon muitakin vaatimuksia. Ensiksikin tilan tulee olla häiden vierasmäärälle sopiva. Tilat on mitoitettu tietylle henkilömäärälle, joten itse tilan lisäksi saniteettitilojen ja huonekalujen määrä on laskettu tämän mukaan. Myös poistumistiet ja muut pelastussuunnitelmat on tehty tilalle ilmoitetun henkilömäärän mukaan.

Tilaa tulee olla riittävästi, jotta pöydät saa aseteltua tarpeeksi väljästi niin, että liikkumiselle jää tilaa. Noutopöydästä haetun täyden ruokalautasen kanssa ei ole kiva pujotella muun pöytäseurueen tuolien väleistä. Mikäli juhlissa on ohjelmanumeroita ja tanssia, myös näille tulisi jäädä vapaata lattiapinta-alaa.

Parasta olisi, mikä tila käsittää erillisiä huoneita, joihin voi vetäytyä esimerkiksi seurustelemaan. Mahdollinen aulatila soveltuu tällaiseen mainiosti. Erillisen huoneen voisi puolestaan osoittaa esimerkiksi bändille taukotilaksi tai vaikka lasten leikkipaikaksi.

Juhlapaikkaa valittaessa erityistä huomiota on kiinnitettävä keittiötiloihin – voiko keittiössä valmistaa ruuan alusta saakka vai onko keittiössä ainoastaan lämmitysmahdollisuus, vai onko sitäkään. Kylmäsäilytystilaa tulee myös olla riittävästi, juomat hääkakusta puhumattakaan vievät paljon tilaa. Huomiota kannattaa kiinnittää myös siihen, kuuluuko juhlapaikan vuokraan astioita – näistä voi muodostua suuri kuluerä mikäli niitä joudutaan erikseen vuokraamaan. Samoin astianpesumahdollisuus on hyvä tarkistaa. Mikäli juhlapaikka ei ole häihin tulevalle pitopalvelulle tuttu, olisi tärkeää käydä pitopalvelun henkilökunnan kanssa tutustumassa etukäteen juhlapaikan keittiötiloihin, jotta vältytään hääpäivänä ikäviltä yllätyksiltä. Monet pitopalvelut vuokraavat astioita ja heillä voi myös olla siirreltäviä kylmä- tai lämmityslaitteita, joiden mukaan ottamiseen tulee tarpeen tullen varautua. Pitopalvelun kanssa on paikan päällä helpompi sopia myös esimerkiksi buffetpöydän sijoittamispaikka – se olisi hyvä olla jossain erillisessä tilassa tai ainakin juhlatilan sivustalla siten, että pitopalvelun ruokapöydän kattaminen ja poiskerääminen ei häiritse juhlan muuta ohjelmaa. Pitopalvelunkin on mukavampi työskennellä rauhassa, kuin pelätä koko ajan että on häiriöksi.

Juhlatilan sijainnillakin on merkitystä, myös suhteessa vihkipaikkaan. Miten vieraat siirtyvät vihkimisen jälkeen juhlapaikalle? Tarvitseeko järjestää yhteiskuljetusta? Onko tarpeen järjestää yhteiskuljetusta juhlien jälkeen myös pois juhlapaikalta? Onko juhlapaikalla pysäköintimahdollisuus? Miten pitopalvelu pääsee purkamaan autonsa? Voiko isonkin auton ajaa ihan oven eteen?

Mikäli vihkiminen on tarkoitus suorittaa juhlapaikalla, kannattaa katsastaa myös tähän soveltuva paikka – voisiko se joku muu paikka kuin sali, jossa hääjuhlaa tullaan viettämään. Mikäli vihkipaikaksi on ajateltu juhlatilan pihapiiriä, kannattaa varmuuden vuoksi miettiä siihen soveltuva paikka myös sisältä, jotta suunnitelmat olisivat valmiina, mikäli sää ei hääpäivänä olekaan suotuisa. Myös tilan koristelusta kannattaa tiedustella, milloin tilaa pääsee koristelemaan ja milloin koristeet tulee purkaa pois. Joskus juhlatilojen vuokrahinta pitää sisällään useamman päivän ja joskus taas tilan pitää olla tyhjä koristeita myöten jo saman päivän aikana.

Muistamiset

Ilahduta juhlaparia kukkalähetyksellä

Yllätä ja ilahduta tuoretta kihlaparia tai hääparia kukkalähetyksellä. Kukkakimpun lisäksi vaihtoehtoina esimerkiksi suklaasydänrasia tai shampanjatryffelirasia kukkakoristein.