Hääohjelma

Hääjuhlaan kannattaa laatia edes jonkinlainen ohjelmarunko ja löysähkö aikataulutus. Esimerkiksi pitopalvelun tulee tietää edes suunnilleen milloin ruokien tulisi olla tarjolla.

Vaikkei juhlaansa leikkejä haluaisikaan, on muuta hääohjelmaa mahdollista järjestää. Puheet, hääkakun leikkaaminen ja tanssiminen lienee näitä yleisimmin. Hääjuhlan ohjelman tulee olla hääparin näköistä. Ohjelman suunnittelussa on kuitenkin yksi tiukka sääntö: morsiuspari ei esiinny kirkossa, vaan ne jätetään juhlapaikalle.

Hääjuhlassa tulee myös vääjäämättä hetkiä, jolloin häävieraat joutuvat odottelemaan – hääpari on kuvattavana vihkimisen jälkeen, toiset santsaavat pääruokaa kun itse on jo valmis jne. Näihin hiljaisiin hetkiin on todella kiva, jos vieraille on varattu tekemistä. Tällaista vapaata ohjelmaa voisi olla esimerkiksi vieraiden kuvaaminen vieraskirjaan tai photo booth. Ihana idea on myös koota häävieraista ja morsiusparista otettuja vanhoja valokuvia kansioon, ripustaa niitä pyykkipojilla naruun juhlasalin tai aulan seinälle tai tehdä niistä diaesitys, joka pyörii esim. television kuvaruudulla nonstoppina sivummalla tai juhlatilan aulassa.

Jonain sopivana ajankohtana häävieraat voisivat täytellä vieraskirjaa. Mikäli kirjaa ei ole tarkoitus laittaa pöytiin kiertämään, seremoniamestari voi sopivassa välissä kertoa mistä vieraskirja löytyy ja että kaikkien toivotaan sinne tervehdyksensä laittavan.

Polttarikansiot on tapana tuoda hääjuhlaan vieraiden selailtavaksi ja miksei kasaisi hääparista valokuvakansiota, johon on kasattu valokuvia ja kirjoitettu tarinoita hääparista ajalta ennen avioitumista – ensikohtaamisesta, yhteenmuutosta yms. Häävieraat eivät taatusti tiedä tuoreesta avioparista kaikkea! Tällainen kirja voisi olla alustus vieraskirjalle tai oma kansionsa – ja siitä jää itselle todella kiva muisto.

Esimerkki ohjelmarungosta:

Onnittelumalja
Ruokailu
Puheita
Hääkakku
Puheita
Häätanssi
Vanhempainvalssi
Tanssilattia täyttyy
Baari aukeaa
Morsiuskimpun ja sukkanauhan heitto
Yöpala
Pilkku klo 1.00