Musiikkiesitykset

Vihkimisessä on yleensä alku- ja päätösmusiikki sekä lisäksi kirkolliseen vihkimiseen kuuluu ainakin yksi virsi tai musiikkiesitys. Lauluja valitessa on syytä muistaa, että kirkko on sakraalitila ja se asettaa erilaisia vaatimuksia musiikin tyylille ja tekstien sisällölle. Kanttori päättää viime kädessä musiikin sopivuudesta, joten kappalevalinnoista tulee aina keskustella kanttorin ja myös vihkipapin kanssa. Paikoin musiikin hengellisestä sanomasta ei olla niin tarkkoja ja tällöin myös muun tilaisuuteen sopivan musiikin esittäminen on sallittu.

Ohjeita häihin soveltuvasta musiikista löytyy kirkon sivuilta. Seurakunnat järjestävät myös häämusiikki-iltoja, joissa esitetään erilaisia lauluja ja muuta häihin soveltuvaa musiikkia. Yleensä tilaisuuden jälkeen on mahdollista jäädä keskustelemaan kanttorin kanssa ja kysellä seurakunnan linjauksista.

Siviilivihkimisen musiikki on vapaammin valittavissa.

Tässä vinkkejä vihkitilaisuuden musiikkiesitykseksi, lista on jaoteltu ei-hengelliseen ja hengelliseen tuotantoon. Häämarsseista löytyy oma lista täältä ja vihkitilaisuuden virsistä täältä. Musiikkiesitys voi olla myös instrumentaalinen ja toki listan kappaleet sopivat myös hääjuhlassa esitettäviksi.

– Bryan Adams: (Everything I do) I do It For You
– Bryan Adams: Heaven
– Umberto Bindi: You´re my world tai suomeksi Olet kaikki
– Andrea Bocelli: Con te partiro
– Jerry Bock: Nousee päivä, laskee päivä
– John Denver: Annie´s song tai suomeksi Sinä tunteeni täytät
– Dingo: Kulkuri ja Kaunotar
– Celine Dion: The Prayer
– Samuli Edelmann: Armaan läheisyys
– Anna Eriksson: Kun katsoit minuun
– Extreme: More than words
– Finlanders: Mikään ei voi meitä erottaa
– Joel Hallikainen: Entä Sitten
– Hector: Jos sä tahdot niin
– Maarit Hurmerinta: Ei vaadi paljon vain kaiken
– Kirka: Alku kaiken kauniin
– Johanna Kurkela: Rakkauslaulu
– John Legend: All of me
– Andrew Lloyd Webber: All I ask of you
– Georg Malmsten: Auringon lapset
– Ewan McGregor ja Nicole Kidman: Come what may (elokuvasta Moulin Rouge)
– Oskar Merikanto: Onnelliset
– Oskar Merikanto: Tuulan tei
– Nana Mouskouri: Only Love tai suomeksi Rakkaus
– Edith Piaf: Hymni rakkaudelle
– Anna Puu: Linnuton puu
– Anna Puu: Sinä olet minä
– Nino Rota: Puhu hiljaa rakkaudesta
– Sami Saari: Ainutkertainen
– Stella: Häävalssi
– Cat Stevens: Morning has broken tai suomeksi Nousta sain aamuun
– Juha Tapio: Vuodet vieriä saa
– Tauski: Rakastan sua
– Leif Wager: Romanssi
– Pepe Willberg: Elämältä kaiken sain
– Yö: Pettävällä jäällä

– Vesa Erkkilä: Rakastakaa toisianne
– Vesa Erkkilä: Siinä on rakkaus
– Vesa Erkkilä: Suurin niistä on rakkaus
– Cesar Franck: Panis Angelicus
– Lasse Heikkilä: Minä sinua rakastan
– Armas Maasalo: Tuhansin kielin
– Toivo Kirkkomäki: Häälaulu
– Jukka Salminen: Sinun kanssasi huomiseen
– Jukka Salminen: Tänä aamuna aurinko nousi
– Franz Schubert: Ave Maria
– Johann Sebastian Bach – Charles Gounod: Ave Maria
– Petri Laaksonen: Meren laulua kuuntelen
– Petri Laaksonen: Olkoon yllänne kirkas taivas
– Petri Laaksonen: Rakkauden liekki
– Petri Laaksonen: Sinä olet aamuni valo
– Jarmo Portaankorva: Enkelin rukous
– Pekka Simojoki: Hyvää matkaa
– Pekka Simojoki: Kaikista sanoista suurin
– Pekka Simojoki: Rakkaus on lahja Jumalan
– Pekka Simojoki: Taivaan siniset silmät
– Pekka ja Väinö Simojoki: Rakkaus on ikuista

Laulujen yhteyteen on kappaleen yksilöimiseksi kirjattu vaihtelevasti joko kappaleen esittäjä tai sen tekijä.

Vihkiminen

Omat valat osaksi vihkimistä

Omien valojen lukeminen vihkitilaisuudessa olisi taatusti koskettava ja hanat aukaiseva hetki, mutta mitä valassa voisi sanoa, miten sen aloittaa ja toisaalta miten kaiken sanottavan saa mahtumaan muutamaan lauseeseen.