Vihkipaikka voi kirkon, maistraatin tai käräjäoikeuden tilojen lisäksi olla mikä tahansa siihen soveltuva paikka. Esimerkiksi juhlapaikalla tapahtuva vihkiminen ei ole ollenkaan harvinaista. Olisihan ihana ajatus mennä naimisiin hääparille merkityksellisessä paikassa, esimerkiksi ensikohtaamis- tai kosimispaikassa. Ompa vihkimisiä suoritettu myös sukelluksissa, josta se on striimattu hääväen nähtäväksi! Paikka voi siis olla periaatteessa mikä vaan, kunhan mukaan saa vihkijän sekä vähintään kaksi todistajaa.
Erikoisempia vihkimispaikkoja
– metsässä tai muutoin luonnon keskellä
– hääparin kotona tai sen pihapiirissä
– mökillä, laiturilla tai veneellä
– hiekkarannalla tai järven jäällä
– lumilinnassa
– huvipuistossa, esimerkiksi maailmanpyörässä
– elokuvateatterissa tai muussa esityksiin tarkoitetussa tilassa (tila soveltuu hyvin suurellekin vierasjoukolle ja kaikkialta näkee hyvin)
– lentokoneessa tai kuumailmapallossa
– urheiluharrastukseen liittyvässä paikassa: sukelluksissa, tennishallissa, laskettelurinteessä, golfkentällä tai laskuvarjohypyn aikana
Kirkollisessa vihkimisessä vihkipaikka on yleisimmin kirkko, kappeli tai muu seurakunnan tila. Oman seurakunnan kirkossa tapahtuva vihkiminen on yleensä maksutonta, mutta toisen seurakunnan kirkon käytöstä voidaan periä maksu. Mikäli hääparilla on tiedossaan tietty vihkikirkko, kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin, sillä suosituimmat kirkot sekä suosituimmat päivät ja kellonajat voivat mennä nopeastikin. Myös kirkkojen varauskäytännöissä on eroja, joten kannattaa olla yhteydessä suoraan siihen seurakuntaan, jonka alueella toivottu vihkikirkko on.
Seurakunnan sivuiltakin varmasti löytyy tietoa, mutta vihkikirkkoa varatessa kannattaa tiedustella
– mahdollisesta maksusta, paljonko kirkon käytöstä peritään maksua ja koska se tulee suorittaa
– kirkon koristelusta, onko sallittua ja koska saa tulla koristelemaan
– saako kirkon edustalla heittää riisiä tai kukan terälehtiä
– mistä vihkiraamatun voi hakea (yleensä oman seurakunnan kirkkoherranvirastosta)
– luetaanko kuulutukset, missä ja milloin
Kirkon varaamisen yhteydessä ilmoitetaan myös mahdollinen pappi- ja/tai kanttoritoive tai ilmoitetaan omasta papista tai kanttorista, jotta seurakunta osaa ottaa asian huomioon työvuorolistoja laatiessaan.
Lähempänä hääpäivää voi seurakunnalta tiedustella myös onko ennen tai jälkeen oman vihkimisen tulossa muita toimituksia ja jos, niin millä aikataululla – tämä on hyvä tietää mahdollisen koristelun tai muun valmistelun aikataulutuksen vuoksi.